”Yrityksen toimitila viestii siitä, miten se näkee oman asemansa ja tavoitteensa”

Konkariarkkitehti Pekka Helin kannustaa yrityksiä panostamaan laadukkaisiin toimitiloihin.


Helsinkiin ja Kalasatamaan monia näkyviä maamerkkejä suunnitelleen arkkitehti Pekka Helinin äänestä kuuluu tyytyväisyys. Suomen ensimmäisen toimistopilvenpiirtäjä Horisontin rakennustyöt ovat alkaneet Helsingin Kalasatamassa.

Kalasatamasta tulee erinomainen kokonaisuus. Horisontti monipuolistaa aluetta ja tuo sinne paljon lisää työpaikkoja. Helsingin kaupungilla on ollut strateginen tavoite yhdistää työtä ja asumista. Se on ollut eurooppalainen trendi jo pitkään.”

Horisontin suunnittelussa yhdistyy Helinille monta tärkeää asiaa.

”Toimitiloissa meri on aivan läsnä. Omalta työpisteeltä voi nähdä Kruunuhaan ja Katajanokan yli aina avomerelle asti. Ja kun palvelut ja julkinen liikenne ovat aivan ulko-oven tuntumassa, säästää se valtavasti työntekijöiden aikaa,” Helin korostaa.

”Lisäksi helposti muunneltavat sisätilat ovat optimaaliset tämän päivän ICT-painotteiseen työhön. Kerrosala jakaantuu sopivankokoisiin osiin, joten ne sopivat monille organisaatioille paremmin kuin tuhansien neliöiden tilat,” hän jatkaa.

Yrityksen kannattaa panostaa laadukkaaseen arkkitehtuuriin

Pekka Helin on seurannut työnteon ja toimitilojen trendien kehittymistä jo kymmenien vuosien ajan. Viimeisimpänä työntekoa mullisti korona-pandemia. Helin, kuten moni yrityspäättäjäkin, on pohtinut viime aikoina paljon sitä, minkälainen toimitila palvelee yritysten tarpeita tulevaisuudessa.

Hän kannustaa yrityspäättäjiä panostamaan korkealuokkaiseen arkkitehtuuriin eli hyvin suunniteltuihin toimitiloihin. 

”Yrityksen toimitilojen arkkitehtuuri viestii monipuolisesti siitä, miten yritys näkee oman asemansa ja tavoitteensa. Toimitilojen hyvä suunnittelu on yritykselle avainresurssi samalla tavalla kuin henkilöstö.”

"Toimitilojen hyvä suunnittelu on yritykselle avainresurssi samalla tavalla kuin henkilöstö."

Helinin mukaan arkkitehtuuri ei ole vain estetiikkaa, vaan se rakentuu tilojen toimivuudesta, kestävyydestä ja visuaalisesta vaikuttavuudesta.

”Kestävyys tarkoittaa sitä, että niin materiaaleissa kuin rakentamisessakin ympäristöä kuormitetaan mahdollisimman vähän. Lisäksi tilan tulee mahdollistaa yrityksen kasvu, supistuminen ja muut muutokset.”

”Toimivassa rakennuksessa tilaa voi hyödyntää tehokkaasti, ja sieltä löytyy tarpeeksi tilaa erilaiseen työntekoon. Visuaalinen vaikuttavuus tulee taas tyylin ja kauneuden kautta.”

Työntekijän arvostus on kaiken a ja o

Helin on tyytyväinen, että hybridityön myötä ihmiset ovat palanneet työpaikoilleen.

”Ranskan ja Yhdysvaltojen suurkaupungeissa on havaittu, että työmatkaliikenne on palautunut lähelle pandemiaa edeltävää tasoa.”

”Työpaikka on sosiaalinen yhteisö ja ihminen tarvitsee sellaisia. Vuorovaikutteinen työ ei onnistu samalla tavalla Teamsissa kuin kasvotusten. Työpaikalla tapahtuu myös spontaaneja kohtaamisia, jolloin asiat voivat kehittyä paremmin ja nopeammin kuin Teamsissa.” 

Mutta toimistolla käyntiä vältellään, jos tilat eivät palvele kokonaisvaltaisesti työntekijöiden ja yrityksen tarpeita.

”Työntekijän arvostus on kaiken a ja o,” Helin korostaa.

TEKSTI: Aku Karjalainen KUVAT: SRV